Málaga saa uuden jouluisen valo- ja äänishow’n

Joulunajan erikoisvalaistukset ovat jatkuvassa nousussa ja uusia paikkoja vuoden pimeän ajan kaunistamiseen etsitään koko ajan. Yksi tällainen kohde on kasvitieteellinen puutarha La Concepción Málagassa. Koska alue on poikkeuksellinen ja siellä sekä eläimiä että harvinaisia kasveja, on spektaakkelin järjestämisen edellytyksiä harkittu tarkoin.

Nyt myös Andalusian maakuntahallituksen kulttuurikomitea on näyttänyt hankkeelle vihreää valoa, joten show saadaan toteuttaa. Sille on kuitenkin asetettu muutama ehto tai rajoitus.

Ensimmäinen ehto on se, että valaistuksessa käytetään vain neutraaleja värejä, joiden värilämpötila ei ylitä 3000 kelviniä.

Toiseksi show’n äänimaailma ei saa ylittää 30 desibelin äänenvoimakkuutta. Luku vastaa läheltä kuuluvaa kuiskausta.

Kolmas rajoitus on se, ettei alueelle tuoda kaupallisia mainoksia. Ei valomainoksia, eikä muitakaan.

Näiden rajoitusten puitteissa lienee odotettavissa upeaa tunnelmaa hienossa kasvitieteellisessä ympäristössä 27. marraskuuta – 9. tammikuuta.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...