perjantai, maalis 29, 2024

Leijona murisi Villarrobledossa

Fuengirola LIONS pelasi turnauksen ensimmäisen ottelunsa lauantaina Madridista tulevaa Fenixiä vastaan. Ennen turnausta joukkueet olivat sarjassa toisena ja kolmantena, tasapistein.

Tasainen tuli myös keskinäisestä ottelusta. Madridilaiset käyttivät tilaisuuden hyväksi, kun fuengirolalaisilla meni hetki totutellessa pelialustana olleeseen muovimattoon ja hetkessä Fenix johti jo 5-1. Toisessa erässä LIONS sai kuitenkin koneensa käyntiin, ja pystyi kuromaan pelin tasaan 5-5. Jatkoaikakin jäi maalittomaksi, joten lopulta ratkaisu haettiin sudden death -systeemillä rankkareista. Niissä pääkaupunkilaiset olivat terävämpiä, joten lisäpiste matkasi Fenixin pottiin.

Seuraavaksi LIONS sai vastaansa Al Andaluzin. Vaikka leijonien otteissa oli edelleen pientä tahmeutta, hoitui voitto lopulta maalein 6-2.

- Mainos -

Illan pelissä fugelaisia vastaan asettui sarjaa johtava Villareal Llops (sudet). Valencian oma susijengi onnistui viimeistelemään ottelun ensimmäisen maalin, mutta sen jälkeen näyttämön otti haltuunsa LIONS. Loppunumerot kärkijoukkueiden väännössä kirjattiin Fuengirolan hyväksi 4-1.

Seuraavan kerran hikeä vuodatetaan Liga Stilmatin merkeissä 22. tammikuuta. Tuolloin LIONS isännöi turnausta Fuengirolassa.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...