Noora Karman Talent School Fuengirolaan

-Ajatuksenani on monistaa Suomessa toimiva Talent School Aurinkorannikolle. Se on monimuotoinen kulttuurikoulu, opetamme tanssia, laulua, teatteria, soittoa, sirkusta ja taikuutta. Koska kyse on esiintyvästä taiteesta, kaikkeen kuuluu myös esiintymiskoulutusta ja sitä myötä tietysti oppilaiden näytöskeikkoja, Karma kertoo.

Koulu tarvitsee myös opettajia. Karma ryhtyy viimeistään syksyllä rekrytoimaan esittävien taiteiden osaajia opettajiksi kouluunsa.

Noora Karman omat esiintymiset ovat olleet suosittuja ja huomiota herättäviä. Hän aikoo jatkaa keikkailua myös Aurinkorannikolla.

-Mentalisti- ja taikashow’t ovat suosittuja kaikkialla maailmassa. Niitä varmasti teen myös Aurinkorannikolla, enkä pelkästään suomeksi. Yleisöä löytyy varmasti myös espanjalaisista ja briteistä.

Aurinkorannikko on Karmalle jossain määrin tuttu alue, hän on viettänyt enemmän aikaa Costa Blancan suunnalla.

-Vanhemmillani on jo pitkään ollut asunto Torreviejassa. Siellä on tullut lomailtua paljon. Varmasti viihdyn yhtä hyvin Aurinkorannikolla, valitsin asemapaikaksi Fuengirolan, koska sieltä löytyy suurin osa kohderyhmästäni, eli suomalaiset perheet.

Taikaa ja kulttuuria aimo annos lisää Aurinkorannikolle.

 

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

View Results

Loading ... Loading ...