Lukuaika: Politikointi pilaa hyvän keskustelun Marinin aamiaisista

Politikointi pilaa hyvän keskustelun Marinin aamiaisista

 

Suomen pääministeri Sanna Marinille (sd.) on toimitettu aamiaistarvikkeita ja kylmiä lounaita valtion piikkiin, eikä pääministeri ole maksanut niistä veroa.

Asiantuntijoiden yksimielinen kanta on, että olisi pitänyt.

Miksi ei Marin ole veroja niistä maksanut?

- Mainos -

Kyse on siitä, että valtioneuvoston kanslian ohjeistus pääministerille oli yksiselitteinen: virka-asuntoon Kesärantaan tuodut ruokatarvikkeet ovat verovapaaseen asuntoetuun kuuluvia.

Valtioneuvoston kansliasta ei ole löytynyt esimerkiksi verottajalta pyydettyä lausuntoa ateriaedun verokohtelusta tai muuta yksiselitteistä pykälää, miksi näin on toimittu.

Nyt kun media paljasti pääministerin kyseenalaisen veroedun, valtioneuvoston kansia pyysi verottajalta lausuntoa ja ilmoitti selventävänsä oheistusta.

Olisiko Marinin pitänyt olla itse aktiivinen ja kysellä verottoman ateriaedun perään verottajalta?

Jälkikäteen ajatellen kyllä. Käytännössä asian on toinen. Pääministerin pitää luottaa virkamieskuntaan, jonka pitäisi olla perehtynyt veroasioihin. Valtioneuvoston kanslia teki ison mokan.

Virkamiehille tästä tuskin sen suurempia seuraa. Marinille ja demareille jupakka tuli iskuna vyönalle.

Kun veroetuasiaa puidaan julkisuudessa, ei tikunnokassa ole valtioneuvoston kanslian virkamies tai virkamiehet. Kuvissa on järjestään Marin, jolta perätään selityksiä asiaan, vaikka asianlaitaa pitäisi kysyä virkamiehiltä.

- Mainos -

Kyse on kaikkiaan noin 850 euron etuudesta kuukaudessa. Summa on mitättömän pieni, jos sitä verrataan pääministerin muihin kuluihin, kuten henkivartijoihin, autokuljettajaan jne.

Summalla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. Politiikassa tällaisista asioista otetaan kaikki mahdollinen irti. Liike Nyt -puolueen ainoa kansanedustaja Harry Harkimo lausui, että kyllä hän ihmettelisi, jos hänen jääkaappiinsa ilmestyisi ilmainen aamiainen.

Ihmettelisikö sen jälkeen, kun hänelle ilmoitettaisiin sen kuuluvaan verottomaan asuntoetuun.

Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Ville Tavio vaati Marinia tekemään johtopäätökset. Yleisessä kielenkäytössä tämä ymmärretään irtisanoutumiseksi.

Myös monet muut poliitikot ovat suoraan tai epäsuorasti arvostelleet kohusta pääministeriä. On myös puhuttu siitä, miten tapaus heikentää politiikan uskottavuutta.

Kansalaisille jää sellainen mielikuva poliitikkojen lausunnoista, että Marin käyttää tietoisesti veroetua, joka hänelle ei kuulu.

Se taas vaikuttaa Marinin puhtoiseen imagoon ja demarien suosioon. Kun kuntavaalit ovat kuun puolivälissä, näkyy jupakka demarien kannatuksessa alenevina lukuina.

- Mainos -

Yhtään ei auta asiantuntijoiden selitykset siitä, miten pienistä asioista on lopulta kyse. Pieni asia, mutta otsikoiden suuruus ja niiden määrät ratkaisevat.

Mediaa ei pidä syyttää kohtuuttomasta julkisuudesta. Se on tehnyt työnsä ja paljastanut julkisen vallan epäkohtia. Vastuu on poliitikoilla itsellään. Jos he olisivat pitäytyneet asiassa ja keskittyneet olennaiseen – virkamiesten ohjeistuksen ongelmiin – niin politiikan uskottavuudesta ei tarvitsisi niin hirveästi huolestua.

Marinin on turha selittää asiaa parhain päin. Imagohaitta jää. Jatko ratkaisee, kuinka pitkäksi aikaa.

Pauli Uusi-Kilponen

Kirjoittaja on yli 40 vuotta median palveluksessa toiminut lehdistöneuvos

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...