Helmikuu oli Málagan provinssin synkin koronakuukausi

 

Nyt jo selvästi laantunut koronapandemian kolmas aalto on ollut selvästi kaikkein pahin. Juuri päättynyt helmikuu osoittautui ainakin toistaiseksi koko pandemian ajan eniten kuolonuhreja vaatineeksi kuukaudeksi Málagan provinssissa. Kaikkiaan alueella kirjattiin helmikuussa 391 koronaviruksen aiheuttamaan kuolemaa. Piikki on selvä, sillä edellisessä, tammikuussa kuolleita oli 223 ja tuo lukema oli ennätyksellinen tähän asti.

Myös uusien tartuntojen määrässä kirjattiin kuukausikohtainen ennätys, kun Málagan provinssissa uusia tartuntoja löytyi helmikuussa hieman reilut 15.000 kappaletta. Luvun suuruutta valaisee ehkä se, että pandemia on jatkunut nyt noin 12 kuukautta, mutta helmikuun tartunnat muodostavat lähes viidenneksen (18%) kaikista tartunnoista.

Myös sairaaloiden kapasiteetti oli Málagassa kovilla helmikuussa, varsinkin alkukuusta. Helmikuun toisena päivänä provinssin sairaaloissa oli hoidossa yhteensä 1.010 koronapotilasta. Reilua viikkoa myöhemmin, 10. helmikuuta oli puolestaan tehohoitopotilaiden ennätyspäivä, kun näitä potilaita oli samanaikaisesti yhteensä 129.

Helpottavaa on tieto siitä, että helmikuun loppua kohti luvut olivat voimakkaassa laskussa.

Lähde: Sur

Jaa artikkeli:

Mainos
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesäjuoma?

View Results

Loading ... Loading ...
Mainos