Gourmet löylyt Fuengirolassa

 

-Sauna on seurannut meitä kaikkialle, missä olemme asuneet. Sen ympärille on mukava rakentaa erilaisia konsepteja, joissa hyvä ruoka on tärkeässä roolissa, kertoo sauna & gourmet -yrittäjä Markus Rissanen.

Rissanen ja hänen elämänkumppaninsa Irma Jeng muuttivat vähän aikaa sitten Los Bolichesin alueelle. Sauna tuli mukana edellisestä asunnosta ja se istahti mukavasti omakotitalon pihalle. Vaikka talo sijaitseekin tiiviisti rakennetulla alueella, ulkotiloja on riittävästi saunalle, vilvoittelulle ja ruokailemiseen. Näin talviaikaan ruokailu tapahtuu talon sisätiloissa ruokasalissa.

Saunaan mahtuu kolme peppua kerrallaan, vilvoittelutiloja on riittämiin.

-Saunaan meillä mahtuu kolme ihmistä kerrallaan, mutta isommallakin ryhmällä voi toki tulla. Saunassa voi vuorotella ja välillä nautiskella vaikkapa viilentäviä virvokkeita, Jeng sanoo.

- Mainos -

Saunomisen lisäksi Tico Suomisauna tarjoaa myös monipuolisia ruokakokonaisuuksia. Vaatimattomimmillaan saunan oheen voi tilata grillimakkaraa, haitarin toisessa päässä on gourmet illallinen huippuviinien kera.

Markus Rissanen on arvostettu kokki. Hän on viettänyt Aurinkorannikolla seitsemän vuotta ja valmistanut tuhansia annoksia niin suomalaisille kuin kansainvälisellekin yleisölle. Rissasen herkkä makumaailma pääsee omimmilleen juuri pienryhmille kokkaamisessa.

 

Markus Rissanen laittaa ruokaa sydämellä. Testiryhmä oli haltioitunut saunanjälkeisestä makumaailmasta.

-Yritän aina löytää parhaat raaka-aineet kaikkiin aterioihin. Olen esimerkiksi etsinyt oikeanlaista perunaa kaikki nämä vuodet, jotka olen täällä asunut. Pari viikkoa sitten Fuengirolan markkinoilta löytyi täydellinen peruna, otin tuottajan tiedot ylös ja nyt tilaan potut vain häneltä.

Lehden testiryhmä pääsi kokeilemaan Tico Suomisaunan premium-pakettia, joka sisälsi saunan lisäksi Rissasen kolmen ruokalajin illallisen ja Ari Onnelan valitsemat viinit kaikille lautasille. Arviot sekä ruoasta että viinistä olivat ylistäviä.

-Pyrin wine tastingeissäni tuomaan esille hinta-laatusuhteeltaan parhaita mahdollisia viinejä. Koetan myös etsiä sellaisia viinejä, joita löytyy hyvin varustelluista kaupoista, Onnela valottaa filosofiaansa.

Ari Onnelan intohimona ovat viinit. Rissasen ruokiin yhdistettynä monesta viinistä avautuu uusia ulottuvuuksia.

Tico Suomisaunan voi varata soittamalla numeroon +34 634145590. Saunan tiedot ja kuvat löytyvät myös Facebookista.

Antti Pekkarinen

- Mainos -

 

 

 

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...