torstai, maalis 28, 2024

Koronavirustesti potilaan kotona

 

Maailman terveysjärjestö WHO on alkanut suositella massatestien tekemistä koronaviruspandemian pysäyttämiseksi. Käytännössä massiivisten testausten tekeminen on kuitenkin hidasta. Yleisesti koronavirustartuntoja testataan ns. PCR-testillä, joka tunnistaa koronaviruksen. Viime aikoina on kuitenkin yhä enemmän alettu puhua vasta-ainetestistä, joka mittaa verestä vasta-aineita, joita on muodostunut koronavirusta vastaan.

Kysyimme näistä vasta-ainetesteistä tarkemmin tohtori M. Reyes Eldblomilta, Servicio Médico Costa del Solista, missä näitä nopeita testejä tehdään jo kotikäynneillä.

Mitä ovat vasta-aineet ja miksi testata niitä?

- Mainos -

Vasta-aineet ovat oman immuunijärjestelmämme reaktio mihin tahansa taudinaiheuttajaan. Ne myös suojaavat meitä jatkossa sairastumiselta samaan tautiin. Kansantajuisesti voisi sanoa, että vasta-aineet ovat ikään kuin armeija, jonka tehtävä on taistella tiettyä tautia vastaan.

Nykyinen PCR-testaaminen on käytännön syistä rajoitettu vakavasti oirehtiville, ja vaikka sen tulosten saaminen kestää tunteja, se on näissä tapauksissa paras testi. Se ei kuitenkaan anna positiivista tulosta enää sen jälkeen kun potilas on parantunut viruksesta. Niinpä sillä ei voida todeta terveestä henkilöstä, onko hän saanut tartunnan.

Vaikka Covid-19 on erittäin aggressiivinen virus ja aiheuttaa joillekin potilaille erittäin vakavan sairauden, käytäntö on osoittanut, että suurin osa tartunnan saaneista saa vain lieviä oireita, tai ei oireile lainkaan. Koska massatestauksia ei tehdä, on väestössä selvästi enemmän diagnosoimattomia tartuntoja kuin testeillä todettuja tapauksia.

Positiivinen vasta-ainetesti voi paljastaa oireettoman henkilön tartunnan, mikä tietysti voi vaikuttaa radikaalisti hänen toimintaansa normaalimpaan elämään siirtymisessä. Siksi vasta-ainetestit ovat tärkeitä.

Onko testi monimutkainen? Kestääkö se kauan? Onko se kallis?

Tässä juuri on yksi vasta-ainetestin eduista. Se on hyvin yksinkertainen tehdä, vähän kuin nopea raskaustesti. Otetaan tippa verta ja kymmenessä minuutissa saadaan vastaus. Hintaa testin tekemiselle tulee jotakuinkin normaalin lääkärikäynnin verran.

Onko se luotettava?

Hiljattain Espanjan valtio joutui vetämään takaisin 8.000 Kiinasta tilattua PCR-testiä niiden epäilyttävien tulosten vuoksi. Vasta-ainetestien tarkkuus ei ole aivan yhtä korkea, kuin PCR-testien. Me käytämme saksalaisia testejä, joiden tarkkuus on 93-99%. Tarkkuus riippuu vasta-aineen tyypistä, sillä testi mittaa samaan aikaan kahta eri vasta-ainetta.

- Mainos -

Mitä huonoja puolia testissä on?

Positiivinen vasta-ainetesti kertoo että potilaalla on immuniteetti virusta vastaan, mutta emme vielä tiedä kauanko tuo suoja kestää. Kyse voi olla kuukausista tai vuosista.

Testi ei myöskään toimi taudin alkuvaiheessa. Elimistöltä kestää muutamia päiviä alkaa tuottaa vasta-aineita. Jos potilaalla on korkea kuume, kuiva yskä tai hengenahdistusta, hänen tulee hakeutua ensiapuun tutkittavaksi, ja silloin käytetään PCR-testiä taudin toteamiseen.

Keille nämä vasta-ainetestit on suunnattu?

Mielestäni niitä pitäisi käyttää massatesteinä selvittämään taudin todellista esiintyvyyttä ja kohtalokkuutta, samoin kuin auttamaan eristystoimenpiteiden muokkaamista. Mutta se on erityisen hyvä sellaisille, joilla on viime aikoina ollut koronatartuntaan sopivia oireita, mutta ei tiedä niiden aiheuttajaa.

Vielä lopuksi: kykenemmekö me jossain vaiheessa pysäyttämään tämän viruksen?

Tähän vastaukseni on selvä: tämä virus on tullut jäädäkseen. Sen pysäyttää immuniteetti. Joko se saavutetaan rokotuksella tai laumasuojalla kun riittävän moni on sairastunut.

Servicio Medico Costa del Solin puhelinnumerosta 654 136 865 saa asiasta lisätietoa, ja voi tilata lääkärin kotiin tekemään testin. Numerosta saa suomenkielistä palvelua joka päivä klo 9-20.

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...