perjantai, maalis 29, 2024

Espanjan uutiskatsaus 13.3.2020

 

Tällä hetkellä Espanjassa arvioidaan olevan yli 3.000 koronaviruksen kantajaa. Covid-19 tautiin sairastuneiden määrää on vaikeaa arvioida. Noin 80 ihmistä on tilastoitu kuolleeksi virukseen liittyvän taudin perusteella.

Koronapaniikin vuoksi Madridin pörssi laski yhden päivän eli torstaina aikana peräti 14%. Lasku on pörssin historian suurin päiväpudotus. Tällä viikolla Ibex-indeksi on laskenut noin 25%.

Kahdella maan hallituksen ministerillä on todettu koronavirustartunta, myös muilla poliitikoilla ja edustajilla epäillään olevan koronavirustartunta. Parlamentin toiminta keskeytetään kahden viikon ajaksi.

- Mainos -

Kommentti: Toiminnan lakkaaminen hankaloittaa pandemian vastaisia toimia jo pelkästään siksi, ettei maalla ole vieläkään voimassa olevaa budjettia vuodelle 2020. Näin ollen varojen kohdentaminen pandemian vastaisiin toimiin on osin ongelmallista.

Barcelonassa on eristetty kokonainen Igualada -niminen alue tartuntojen johdosta. Barcelonassa on tiettävästi eristetty kolme muutakin aluetta, joissa tosin sallitaan liikkuminen alueen sisällä.

Madridin kaupunginhallinto suunnittelee hotellien valjastamista hoitokäyttöön, jos ja kun alueen sairaaloiden kapasiteetti loppuu. Ilmeisesti suurta huolta aiheuttaa hengityskoneiden riittävyys.

Monet yritykset ennakoivat pandemia vaikutuksia omiin toimiinsa ja tekevät kovia päätöksiä jo ennakkoon. Esimerkiksi GO-FIT liikunta-alan yritys sulkee jo ennakkoon kaikki Espanjan toimipisteensä. Jotkin liikuntakeskukset ovat antaneet jo ennakkoon luvan alueellisille terveysviranomaisille tilojensa käyttöön.

Malagan alueen koronaviruksen esiintymistiheys on tällä hetkellä noin 6 tapausta per 100.000 henkilöä.

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es, Ampparit.com, Canarias7.com.

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

- Mainos -

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...