Uutiskatsaus Espanja 28.8.2019

Vahvistamattomien tietojen mukaan listeria olisi vaatinut kolmannen uhrin Sevillassa. Tiedossa olevia listeriatapauksia on tullut ilmi viimeisen 2 viikon aikana liki 200.

Espanjan turistisektorilla menee lujaa ja turistimäärät ovat taas rikkoneet ennätyksiä. Tästä johtuen myös sektorin yrityksillä menee lujaa ja esimerkiksi hotellikonserni Melia ja Nh ovat hyvän tuloksen lisäksi korottaneet myös hintoja joka kismittää useita turisteja. Toisaalta Espanjaan kohdistuva turistipaine on tällä hetkellä niin suurta, ettei hotellien hintojen nosto vielä vaikuta negatiivisesti turismiin.

Málagan poliisi on pidättänyt Málagan kulmilla naisia seurailleen 43-vuotiaan itsensä tyydyttäjän. Koiraa ulkoiluttaneet 2 naista antoivat miehestä tarkan kuvauksen, sillä mies oli yrittänyt lähestyä heitä ”härskit” toimet mielessään, mutta ilmeisesti naisten koira karkotti miehen pakosalle.

Málagan poliisi on pidättänyt Saksalaisen äidin, joka oli jättänyt kaksi pientä lastaan autoon käydessään ostoksilla. Lasten jättäminen autoon helteillä on hengenvaarallista, joten paikallisviranomaiset syyttävät naista heitteillejätöstä.

Espanjan johtava talouslehti on julkaissut hämmentävän tilaston, jonka mukaan johtotason henkilöiden palkka laskee keskimäärin 5 vuoden aikana jos he jatkavat samassa yrityksessä. Kaikilla muilla työntekijäryhmillä vastaavasta tilanteesta seuraa reipas palkan nousu.

Tänä vuonna Espanjan eläkejärjestelmien piiriin pääsevien henkilöiden keskimääräinen eläke on liki 1500 euroa. Espanjan eläkemenot ovat tällä hetkellä maan historian korkeimmalla tasolla.

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es, Ampparit.com

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Mainos
Jatka lukemista
Mainos
Viikon kysymys

Joko tänä vuonna päästään koronasta eroon?

View Results

Loading ... Loading ...

YRITTÄJÄ

Oletko kiinnostunut mainostamaan Fuengirola.fi -lehdessä tai verkkosivuilla?