Lukuaika: Gastronauta, Málaga – Hyvä ruoka on iloinen asia

Gastronauta, Málaga – Hyvä ruoka on iloinen asia

Málagassa suurin ravintolatrendi tällä hetkellä ovat pienet gastrobaarit. Ne myyvät yleensä tapas-tyyppisiä annoksia, kilpailu käydään luovuudessa ja laadussa. Suomalaisittain hauskanniminen Gastronauta asettuu kärkipäähän uusista gastrobaareista.

Gastronauta sijaitsee Málagan vanhan kaupungin sydämessä. Sinne kannattaa suunnistaa puhelimen karttatoiminnon avulla. Sijainti on pienellä sivukadulla, mikä on ominaispiirre näille uusille trendikkäille gastrobaareille. Se on varmasti kustannuskysymys, mutta myös viesti siitä, etteivät ne halua olla isojen aukioiden turistirysien rivistössä.

-Omistajamme oli kyllästänyt siihen, että Málagassa turisteille myydään suoranaista roskaa 25 eurolla. Hän päätti muuttaa ajatusmallia ja tarjota korkeatasoista ruokaa kohtuuhintaan. Ja mikä tärkeintä, vieläpä erilaista ruokaa kuin muilla, kertoo Gastronautan eloisa tarjoilija.

Omistajan lupaus osuu  kohdilleen. Kokeilimme käynnillämme kolmea eri tapasta, yhden ison toastin ja lopuksi pulpoa, mustekalaa. Viineineen, vesineen ja jälkiruokajuomineen lasku oli kahdelta 42 euroa. Se on laatuun nähden vähän ja ruokaa oli yllin kyllin syötäväksi.

Tapasta ja isompaa

- Mainos -

Aloitimme täytetyillä herkkusienillä, jotka oli kruunattu vuohenjuustogratiinilla. Kivasti esille tuodussa annoksessa oli mukana pieni salaatti, jonka kastike oli kerrassaan maukas. Erinomaisia olivat myös sienet ja päällä olevaa vuohenjuustoa ei oltu sulatettu liikaa, vaan sen rakenne oli vielä kasassa, joten makukin oli parhaimmillaan.

Täytetyt herkkusienet vuohenjuustokruunulla ja salaatilla, jonka kastike on ylivoimainen.

Provolonejuuston kanssa paahdettu paprika rucolalla ja yrteillä maustettuna oli runsas ja maukas. Gastronautassa osataan erinomaisen hyvin juustojen käyttö. Niitä ei sulateta liian löysiksi, vaan kuten aiemmin mainitsin vuohenjuustosta, myös provolone säilytti makunsa ja purutuntuman, vaikka kuuma olikin.

Paahdettua paprikaa ja provolonejuustoa. Pieni tuulahdus italialaisesta keittiöstä.

Seuraava tapa oli munakoisoa tomaattimarmeladilla ja jälleen vuohenjuustolla höystettynä. Annoksessa maut eivät olleet kovin voimakkaita, raaka-aineet erottuivat hyvin. Tässä kohtaa tuli koko illan ainoa pieni miinus, munakoiso olisi saanut olla hieman kypsempää, al dentenä tuo loistokasvis on rakenteeltaan hieman puiseva.

Munakoiso tapa on näyttävä kokonaisuus.

 

Gastronautan listalla heti alussa on erilaisia toasteja. Päätimme testata classicnauta-nimisen version. Toasteja saa kahdessa koossa, valitsimme isomman, joka olikin erittäin runsas ja täyttävä. Annoksen pohjalla on ohut rapea leipä. Leipä on maukas, eikä se mössäänny täytteiden kanssa sotkuksi. Kokeilemassamme toastissa täytteenä oli kanaa, avocadoa ja soija-aliolia. Ei mikään ihme, että annos on nimeltään klassikko, se on todella herkullinen.

Kanaa, avocadoa ja soija-aliolia. Classic toast kahdelle.

Viimeisenä otimme talon pulpoannoksen. Mustekala oli varmasti tuoretta ja se oli oikeaoppisesti grillattu rapsakan meheväksi. Annoksessa oli mukana perunaa ja päällä aasialaistyyppinen merileväsalaatti. Hyvä pulpo on hyvän ravintolan mittari ja tässä Gastronauta sai täydet pisteet. Perunat ja pulpo oli pyöritelty voimakkaasti maustetussa yrttiöljyssä. Öljy herätti perunatkin henkiin aivan uudella tavalla, kulhon pohja oli pakko pyyhkiä lopuksi leipäpalalla, sellaista herkkua ei voinut jättää syömättä.

Pulpo on hyvän ravintolan mittari. Gastronauta sai täydet pisteet.

Rento palvelu

Gastronaudan palvelu on rentoa ja ystävällistä. Joku nirppanokka voisi sanoa palvelua jopa tungettelevaksi, koska henkilökunta juttelee mieluusti asiakkaiden kanssa ruoista ja muistakin asioista. Meille tuollainen avoimuus ja rentous sopi erinomaisesti, kynnys kysyä esimerkiksi jonkin ruokalajin valmistustavasta oli alhainen. Henkilökunta puhuu myös hyvää englantia ja ulkomaalaiset asiakkaat ovat heille selvästi ilon lähde.

- Mainos -
Gastronaudan henkilökunta on iloista ja avuliasta. He kertovat mielellään kaikista ruokalajeista yksityiskohtia ja valmistustapoja.

 

Gastronauta kannattaa ehdottomasti kokea. Pöytävaraus kannattaa tehdä, ravintola on hyvin pieni, sisään mahtuu kerrallaan vain parikymmentä asiakasta. Esimerkiksi Facebookista ravintola löytyy hakusanoilla gastronauta malaga.

Antti Pekkarinen

Sinua voi kiinnostaa myös tämä ravintola:

Herkkulöytö Málagassa

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...