perjantai, maalis 29, 2024

Trollisade metsästysjuttuun ei yllättänyt

Maanantaina julkaisimme Facebook-sivullamme linkin metsästyksestä kertovaan artikkeliin. Ei kestänyt kauaa, kun trollit ottivat siellä vallan.

Valtaosa metsästysjutun kommenttikentän mielipiteistä olivat tyyppiesimerkkejä trollitehtaan toiminnasta. Trollitehtaiden tavoitteena on suoltaa liukuhihnalta yksisilmäisiä uutisia ja monistettuja sloganeita oman tarkoitusperiensä tueksi.

Tällä kertaa trollaukseen oli valjastettu myös englannin- ja espanjankielisiä henkilöitä. Tai sitten kyse oli useammasta henkilöstä, jotka lukevat sujuvasti suomea, mutta eivät osaa kommentoida härmäksi. Ei heitä aikaisemmin ole Facebook-sivuillamme näkynyt.

Huomasin kuitenkin ilokseni, että muutamat ihmiset olivat jopa lukeneet jutun ja yrittivät puolustaa Tarmoa omaa asiaansa päättömästi ajaville, mutta fiksuina ihmisinä tajusivat olevansa tekemisissä trollien kanssa. Joukossa oli myös kommentoijia, jotka ymmärsivät metsästyksen arvon, mutta kritisoivat asiallisesti koirien huonoa kohtelua. Muistakaa, että kaikki metsästäjät eivät siihen syyllisty.

Mutta puretaan hieman trollien väittämiä: Espanjassa hylätään tai tapetaan 50.000 metsästyskoiraa joka vuosi. Luku perustuu eläinsuojelujärjestöjen arvioihin – ei faktoihin.

- Mainos -

Tarmo otti asian itse puheeksi kanssani ja totesi, ettei ole nähnyt huonosti kohdeltuja eläimiä, vaikka uskoo, että sitäkin tapahtuu. Metsästäjän itsensä mukaan yksikin huonosti kohdeltu eläin on liikaa. Siihen voi varmasti jokainen meistä yhtyä.

Vielä kuusi vuotta sitten espanjalaisissa lehdissä puhuttiin 60.000 hylätystä ja tapetusta metsästyskoirasta eli informaation lisääntyessä ja sukupolvien vaihtuessa myös brutaalit perinteet ovat alkaneet hävitä. Tästä muutoksesta trollitehdas ei kuitenkaan maininnut sanallakaan. Ja tiedon lisääntyessä voin yleisen elämänkokemuksen perusteella todeta, että asiat paranevat joka vuosi entistä nopeammin.

Tarmo ei myöskään kerskunut tai ylpeillyt harrastuksestaan millään asialla. Hän vain vastasi asiallisesti kysymyksiini, vaikka aavisti joutuvansa trollien piinattavaksi. Tekisi mieleni sanoa, että tarvitsemme sellaista kansalaisrohkeutta, mutta en, koska Tarmo puhui laillista toiminnasta. Trolleille ei saa antaa valtaa.

Suomessa paljastui alkutalvesta, miten eräs taitoluisteluvalmentaja oli kohdellut valmennettavina olevia nuoria epäeettisesti. Pitäisi kaikkien vanhempien vetää sen perusteella lapset pois hienon harrastuksen parista?

99-prosenttia suomalaisista metsästäjistä toimii eettisesti. Mihin se suomalaisten eettisyys katoaisi rajaa ylitettäessä?

Eikä metsästyskään Espanjasta mihinkään katoa. Asioita on myös helpompi muuttaa sisältä kuin ulkoapäin toisin sanoen suomalainen metsästäjä voi valistaa espanjalaista kollegaansa, miten koiria kohdellaan Pohjolassa.

Amatööritrollin taas huomaa siitä, ettei hän ota faktoista selvää – tässä tapauksessa hän ei vain lue lehteämme – vaan lähtee perusteettomasti väittämään, ettei lehtemme ole käsitellyt metsästyskoirien kohtelua.

Ensimmäinen linkki kertoo eilen eniten kommentteja suoltaneesta Anna Butterhoffista https://fuengirola.fi/uranainen-loysi-elamantehtavansa-podencojen-pelastajana/ ja toinen kertoo sadistisesti tapetuista koirista kuvan kera https://fuengirola.fi/koiria-jatetty-kiskoille-kuolemaan/.

- Mainos -

Pahoittelen ensimmäisessä jutussa olevaa virhettä. Siinä Butterhoffin väitetään sanoneen 150.000 metsästyskoiran kokevan julman kohtalon. Eilen opin kuitenkin häneltä itseltään luvun olevan satatuhatta pienempi.

En tiedä, mistä virhe johtuu, koska jutun kirjoittaja ei enää työskentele toimituksessamme. Olisimme kuitenkin korjanneet virheen hyvän journalistisen tavan perusteella, jos joku olisi sen meille vuosi sitten osoittanut.

Toivottavasti minun ei kuitenkaan tarvitse selostaa eräälle kommentoijalle härkätaistelun ja metsästyksen eroa. Toinen on brutaalia viihdettä ja toinen on ekologinen tapa hankkia ravintoa.

Mutta kommentoijana kysyisin itse itseltäni, syyllistyinkö eilen kunnianloukkaukseen. Yksi kommentoijista väitti Tarmon olevan sekopää, toinen väitti imbesilliksi, kolmas roskakasaksi, neljäs vihjaisi eläintenrääkkääjäksi ja viides palkkionmetsästäjäksi, ym. Ja trofeemetsästys on ihan muuta kuin laillisen riistan (joka jo suomeksi tarkoittaa saalista eli ravintoa) metsästys.

Onneksi Suomessa on jo alettu antaa tuomioita perättömistä solvauksista. Tomi Metsäketoa haukkuneet naiset saivat kovat tuomiot ja kohta nähdään, miten käy toimittaja Johanna Vehkoolle, joka väitti Oulun kaupunginvaltuutettua Junes Lokkaa vuonna 2016 Facebookissa rasistiksi ja natsipelleksi. Ilman oikeuslaitoksen toimintaa laillisesti ja eettisesti oikein toimivat henkilöt joutuvat mielivaltaisten solvausten uhriksi.

Tällainen mielivaltainen trollaus syytöntä ihmistä kohtaan aiheutti eilen itsessäni samanlaisen oksennusreaktion kuin aikoinaan se, kun Soldiers of Odin ilmoitti suojelevansa katupartiotoiminnalla suomalaisia maahanmuuttajien rikoksilta.

Mika Heikkilä

Lue tästä alkuperäinen juttu: https://fuengirola.fi/riista-todellista-lahiruokaa/

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...