Lukuaika: Andrés Martín on Espanjan ääni

Andrés Martín on Espanjan ääni

La Voz – Espanjan versio ohjelmasta, joka Suomessa tunnetaan nimellä The Voice of Finland – kisattiin päätökseen keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Voittajaksi kruunattiin Andrés Martín, joka kuului kilpailussa Pablo Lópezin tiimiin.

Andrés Martín esitti finaalissa muun muassa Percy Sledgen jo vuonna 1966 levyttämän, ja sittemmin Michael Boltoninkin versioiman klassikon When a Man Loves a Woman.

Martín oli neljästä finalistista nuorin. Vasta 22-vuotias raspikurkku on kotoisin Madridista. Tähän asti hän on hankkinut elantonsa musisoimalla Madridin metrossa. Nyt häntä kuitenkin odottavat isommat estradit, sillä voiton myötä Andrés Martín pääsee seuraavaksi levyttämään Universal Musicin kanssa albumin.

Muut kolme finalistia olivat Ángel Cortés (Paulina Rubion tiimistä), María Espinosa (Luis Fonsi) ja Javi Moya (Antonio Orozco). Heistä voittajan jälkeen toiseksi eniten yleisön ääniä sai Luis Fonsin valmentama María Espinosa.

Finaalissa valmentajat eivät päässeet enää vaikuttamaan lopputuloksiin. Pablo López, Paulina Rubio, Luis Fonsi ja Antonio Orozco saattoivat vain nauttia esityksistä ja jännittää katsojien ratkaisua.

- Mainos -

Tuomareiden ja kilpailijoiden lisäksi omaa loistoaan finaalin lavalle toivat lukuisat muut musiikkitaivaan tähdet. Värivalojen loisteeseen nousivat muiden muassa Alejandro Sanz, Melendi, Manuel Carrasco, Sebastián Yatra ja Juanes. Heistä Yatraa lukuun ottamatta kaikki ovat esiintyneet ohjelman aiemmilla tuotantokausilla kilpailijoiden valmentajina.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...