Lukuaika: Espanjan uutiskatsaus 1.11.2019

Espanjan uutiskatsaus 1.11.2019

 

Amazon investoi ja sijoittaa Espanjaan isosti. Yhtiö ilmoitti avaavansa Aragonin alueella kolme uutta datakeskusta ja investoinnin arvo on luokkaa 2,5 miljardia euroa.

Halloweenia on juhlittu näyttävästi Málagan ja Fugen kulmilla. Vuoden hittipuvuiksi nousivat Stephen Kingin hahmoihin perustuvat jäljitelmät.

Málagan alueen majoitusliikkeistä tai majoituspalveluita tarjoavista tahoista kyetään tarkastaman valvontaviranomaisten toimesta vuositasolla noin 2%.

- Mainos -

Pääministeri Pedro Sanchez on aloittanut virallisen vaalikampanjansa kehottamalla äänestäjiä varsin nerokkaasti äänestämään omaan PSOE-puoluettaan.

Madridissa on tarkoitus järjestää suuri globaalin mittakaavan ilmastokokous joulukuun alussa. Paikalle odotetaan tuhansia ihmisiä ja osallistujia aiheeseen liittyen.

Espanjan keskuspankki on ottanut poikkeuksellisen suorasti kantaa Espanjaan suurimpiin uhkiin, joiksi se katsoo Katalonian epävakaan tilanteen ja legitiimin hallituksen puutteen. Keskuspankki vihjaa myös epäsuorasti pankkien luotonannon olevan liian leveäperäistä.

Espanjaa kuohuttaneessa joukkoraiskausoikeudenkäynnissä on todettu syyttömäksi kaikki syytetyt 5 miestä. He saivat tosin tuomiot seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jonka tuomio on verrattuna Suomeen murhatuomion tasolla.

Kommentti: Asia poikinee laajoja mielenosoituksia, kuten aiemminkin vastaavien tapausten saralla. Espanjan lainsäädäntö on tässä kohdin hieman suomalaisen oikeuskäsityksen vastainen, mutta onneksi tuomitut saivat vankilatuomion.

Mercadona laajentaa köyhille antamaansa ruoka-apua Málagan alueella.

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es, Ampparit.com

- Mainos -

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...