tiistai, huhti 16, 2024

Hanskit lavalla

Hanskien perhe on ainutlaatuinen suomalaisessa kulttuurihistoriassa.

Liekö mistään muusta perheestä tullut kahdessa polvessa niin paljon hittejä takovia kiintotähtiä, kuin Hanskeista. Sisarusten Anna, Pinja ja Janus isä Seppo Hanski aloitti pitkän uransa 60-luvulla ja siihen mahtui monta menestyksen hetkeä. Dona Dona, Erehdyin kerran, Painan vain pääni ja moni muu ovat suomalaisten yhteistä kollektiivista historiaa.

Seppo Hanskin lapsista musiikin saralla ehkä parhaiten on menestynyt Anna Hanski. Jos et sä soita ja Kotiviini ovat todellisia megahittejä, joita kuulee edelleen radiossa ja karaokebaareissa lähes tauotta. Myös Pinja ja Janus Hanski ovat tehneet paljon menestyvää musiikkia, vaikka aivan Annan levyttämiin ikivihreisiin he eivät ole yltäneet.

Hanskit ovat kysyttyjä henkilöitä myös näyttelijöinä. Varsinkin Janus on tullut tutuksi monista rooleistaan, ei vähiten Vintiöt tv-sarjasta. Hän on esiintynyt myös useissa Aleksi Mäkelän ohjaamissa elokuvissa. Annan näyttelijäntöistä ehkä tunnetuin on Iskelmäprinssi elokuva, jossa hän myös lauloi muutaman kappaleen.

Hanskin sisarukset esiintyvät ravintola Kukossa nyt lauantaina ja sunnuntaina. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus nähdä valovoimaiset sisarukset yhtä aikaa lavalla. Ohjelmistossa ovat kaikki edellä mainitut isot hitit ja niiden lisäksi tuttuja evergreenejä.

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä tv:n musiikkiohjelma kiinnostaa eniten?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...