Lukuaika: Heinäkuinen lauantai on kännykälle kohtalokas päivä

Heinäkuinen lauantai on kännykälle kohtalokas päivä

Heinäkuussa matkapuhelimia särkyy ja varastetaan selvästi muita kuukausia enemmän. Vakuutusyhtiön tilastoissa Espanja on matkapuhelinvarkauksien kärkimaita.

Vakuutusyhtiö Ifissä korvataan joka päivä ympäri vuoden keskimäärin noin 50 matkapuhelimen rikkoutuminen. Selkeä huippu puhelinten särkymisessä on kuitenkin heinäkuu .

Tuhoisin päivä matkapuhelimille on Ifin tilastojen mukaan heinäkuinen lauantai. Vähiten puhelimia hajoaa jostain syystä tiistaisin.

– Erilaiset matkapuhelinvahingot lisääntyvät, kun lomalla reissataan ja liikutaan tavallista arkea enemmän eri paikoissa ja ollaan irti rutiineista. Viime vuosina korvattavat matkapuhelinvahingot ovat olleet yhä kalliimpia. Selvästi näkyy, että yhä nuoremmille lapsille ostetaan arvokkaita älylaitteita, kommentoi korvauskeskusjohtaja Juha T. Virtanen Ifistä.

Heinäkuu on sesonkiaikaa myös matkapuhelinvarkauksissa. Silloin varkauksia ilmoitetaan eniten ulkomailta. Eniten Ifistä haetaan korvauksia Espanjassa, Virossa, Thaimaassa, Italiassa ja Ranskassa sattuneista matkatavaravarkauksista.

- Mainos -

-Uutta mallia oleva älypuhelin, joka heiluu huolettomasti kädessä tai saatetaan laskea kahvilassa pöydälle lojumaan, onkin lompakon ohella varkaiden suosikkikohteita, kuvaa Virtanen.

Putoaminen yleisin vahinko

Yleisin puhelimille sattuva vahinko on puhelimen näytön rikkoutuminen.

-Huonoin ennuste on laitteella, joka tipahtaa kivilattiaan tai asfalttiin kulma edellä. Näyttö kannattaakin ehdottomasti suojata kunnollisella suojakuorella ja lisäksi asentaa vielä näytön päälle suojakalvo tai -lasi, vinkkaa Virtanen.

Noin viidesosa puhelinten rikkoutumisista johtuu siitä, että puhelimen päälle istutaan tai astutaan. Moni puhelin vahingoittuu myös kastumalla.

-Kesällä moni puhelin luiskahtaa taskusta järveen esimerkiksi mökillä puuhastellessa tai veneillessä. Tyypillistä on myös puhelimen putoaminen vessanpönttöön tai lavuaariin.

Kesätapahtumat varkaiden suosikkeja

Yleisimmät ryöstöpaikat ovat luonnollisesti niitä, joissa on paljon ihmisiä: kävelykadut, turistinähtävyydet, torit ja markkinat sekä julkiset kulkuneuvot kuten metrot ja niiden asemat.

- Mainos -

– Erityisen tarkkana puhelimen ja muiden tavaroiden kanssa kannattaa olla vilkkaissa kesätapahtumissa. Perinteisesti isoimmat festarit näkyvät vakuutusyhtiöön ilmoitettavien omaisuusvahinkojen määrässä, muistuttaa Virtanen.

5 vinkkiä matkapuhelimen suojaamiseen kesällä:

  1. Hanki puhelimeen suojakuoret ja asenna näytön päälle suojakalvo tai -lasi.
  2. Kosteus tuhoaa älypuhelimen helposti, joten pidä puhelin etäällä kaikista nesteistä. Käytä vesillä liikkuessa vesitiivistä suojapussia.
  3. Varmuuskopioi kuvat, yhteystiedot ja muut tärkeät tiedot puhelimestasi säännöllisesti.
  4. Suojaa puhelin pin-koodilla ja suojakoodilla. Jos puhelin varastetaan tai se katoaa, esimerkiksi Applen puhelimen voi jäljittää, etälukita ja tyhjentää netin kautta.
  5. Säilytä puhelinta etenkin ruuhkassa liikkuessasi varmassa paikassa – eli ei esimerkiksi vetoketjuttomassa taskussa tai kädessä.

Tiina Piha

Lähde: Vakuutusyhtiö If

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...