Niinhän sitä sanotaan, ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan. Tämä sopii hyvin Bourbon-suvun (esp. Borbón) hallitsijoihin Espanjassa. Se alkoi jo huonosti, Espanjan perimyssotaa käytiin 13 vuotta vuosina 1701-1714, sitten vasta saatiin bourbonilainen kuningas Ranskasta.
Kuninkaiden tie on ollut kuoppainen. Viimeisen yli kahdensadan vuoden aikana enemmistö kunkuista on päätynyt maanpakoon, tai ovat syntyneet maanpaossa. Ainoastaan kaksi on kuollut Espanjassa; Ferdinand VII ja Alfonso XII. Muuten Ferdinand VII teki palatsivallankaappauksen 1808 ja isänsä Kaarle IV joutui maanpakoon ja kuoli sittemmin Roomassa. Se oli ensimmäinen laatuaan, mutta oliko viimeinen? Sanotaan, että historia toistaa itseään.
Nykyisen kuninkaamme isä, ex-kuningas Juan Carlos I, päätti karistaa Espanjan pölyt jaloistaan tämän vuoden elokuussa. Olikohan ihan vapaaehtoinen matkasuunnitelma Abu Dhabiin, sitä me emme tiedä, voimme vain arvailla. Juan Carlosin omat sanat: “väliaikainen muuttoni pois Espanjasta palvelee parhaiten Espanjan kansaa ja sen instituutiota.” Minä henkilökohtaisesti arvuuttelen, ettei muutto ole väliaikainen ja sitä voi kutsua sen oikealla nimellä: maanpako.
Lähdön takana epäillään olevan taloudelliset sotkut. Ympyrä on sulkeutunut, Juan Carlos I syntyi maanpakolaisena Roomassa ja nyt uusi osoite on Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa. Mutta Bourbonit ovatkin aina olleet kansainvälistä porukkaa.
Melkein koko elämäni asuttuani tasavalloissa, minulle on käsittämätöntä, että joidenkin siemenneste on arvokkaampaa kuin toisten (vaikkakin legenda kertoo, ettei Juan Carlos sitä säästellyt) ja oikeuttaa valtaan. Vaikkakin valta saattaa olla häilyväistä, sen kaiketi olemme oppineet Espanjan historiaa opiskelemalla.
Kimmo Sahlman
Loading ...
