Lukuaika: Emilia Tuukkanen: Tähtäimessä EM-mitali

Emilia Tuukkanen: Tähtäimessä EM-mitali

Emilia Tuukkanen lähtee brasilialaisen jiujitsun EM-kilpailuihin hakemaan täydennystä arvokisamitalisarjaansa.

Benalmádenassa asuvalla Emilia Tuukkasella, 25, on jo takataskussaan lajinsa arvokisamitaleita, mutta nyt hän suuntaa ensimmäistä kertaa arvokisoihin mustalla vyöllä.

– Jännittää hieman tavallista enemmän, mutta ehdottomasti lähden silti tavoittelemaan mitalia, paljastaa Tuukkanen.

Euroopan mestaruudesta kilpaillaan tammikuun puolivälissä Lissabonissa järjestettävissä kilpailuissa. Tuukkanen kilpailee alle 58,5-kiloisten sarjassa.

– Odotan hyvällä mielellä Portugalin kilpailua. On jännittävää päästä näkemään oma tasoni nyt, kun kilpailen toisia mustavöisiä vastaan ensimmäistä kertaa omassa painoluokassani.

- Mainos -

Takana ehjä kausi

Tällä kaudella Tuukkanen on päässyt allergiaoireita lukuun ottamatta päässyt harjoittelemaan ilman sairastelua tai loukkaantumisia.

– Olen saanut treenata täysillä, ja kuntoni on erittäin hyvä, arvokisamitalisti iloitsee.

Vielä alkukaudesta ruskealla vyöllä kilpaillut Tuukkanen nappasi viime vuonna omasta sarjastaan EM-pronssia.

– Minut graduoitiin mustalle vyölle vasta viime elokuussa. Olen ehtinyt kilpailla yhden kerran tällä uudella vyöarvolla, ja silloin Paris Open -kilpailusta tuliaisena oli oman sarjani kulta sekä avoimen sarjan hopea – yhdellä matsilla, Tuukkanen naurahtaa.

Unelmana maailmanmestaruus

Lajinsa huipulla kilpailevan urheilijattaren arjesta ison osan haukkaa harjoittelu. Sen ohessa hän ehtii kuitenkin myös työskennellä liikunnanohjaajana Sofia-opistolla.

– Työni on paras mahdollinen oheistyö urheilu-uralleni. Työympäristö on kannustava ja joustava, ja ohjaamani jumpat tukevat hyvin myös harjoitteluani oheistreeninä ja kehonhuoltona.

- Mainos -

Kiireiseen urheilijan arkeen sopii hyvin myös se, että hän harjoittelee Torremolinosissa samalla salilla yhdessä poikaystävänsä Santeri Liliuksen kanssa. Pariskunnan molemmat osapuolet suuntaavat Lissabonin EM-kilpailuihin.

Menestyksestään huolimatta Tuukkasella on vielä runsaasti motivaatiota harjoitella, sillä suurin unelma on vielä saavuttamatta. Mikä se sitten on?

– Maailmanmestaruus, Euroopan mestari toteaa päättäväisenä.

Marena Ahonen

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...