Suurlähettiläs Tiina Jortikka-Laitinen: Suomella ja Espanjalla on annettavaa toisilleen

Suomen Madridin-suurlähettiläs Tiina Jortikka-Laitinen lupaa vierailla Fuengirolassa virkakautensa varrella uudelleenkin. – Täällä on paljon tärkeitä ja kiinnostavia toimijoita, joihin haluan tutustua lähemmin, hän sanoo. (Kuva: Tiina Piha)

Viime syyskuussa virkaan astuneen Suomen Madridin-suurlähettilään Tiina Jortikka-Laitisen työ painottuu vahvasti Suomen ja Espanjan kaupallis-taloudellisten suhteiden edistämiseen.

Tilanne yhteyksien avaamiseen on hänen mukaansa nyt otollinen. Espanjalaiset ovat kiinnostuneita innovaatioista ja tekevät Jortikka-Laitisen mukaan mielellään yhteistyötä maiden kanssa, joilta niitä löytyy.

– Espanjalaisia kiinnostavat erityisesti suomalaisten terveysteknologia, ympäristö- sekä luonnonvaroihin liittyvä, kuten vesiosaaminen. Metsäala on hyvä esimerkki yhteistyöstä, jolla Suomi ja Espanja ovat löytämässä toisensa, sanoo Jortikka-Laitinen Fuengirolassa järjestettavien itsenäisyyspäiväjuhlien yhteydessä.

Ilmastoasioihin paneutuneelle, aikaisemmin muun muassa ulkoasiainministeriön kansainvälisen ympäristöpolitiikan yksikön päällikkönä toimineelle Jortikka-Laitiselle tärkeitä teemoja ovat nimenomaan luonnonvarat, uusiutuva energia sekä smart cities, älykaupungit. Hän puhuu painokkaasti kiertotalouden puolesta. Käsite viittaa siihen, että kaupungit hyödyntävät luonnonvaroja ilman hävikkiä.

– Uskon, että ympäristökysymyksissä molemmilla mailla on annettavaa toisilleen. Suomessa ollaan pitkällä uusiutuvien luonnonvarojen käytössä ja energiatehokkuutemme on huippuluokkaa. Myös Espanjalla on paljon ympäristöalan osaamista – maalla on esimerkiksi resurssit hyödyntää aurinkoenergiaa mittavammin kuin meillä.

Espanja vetää

Jortikka-Laitisen tuntuman mukaan myös suomalaiset yritykset ovat innostuneita vientimahdollisuuksista Espanjaan.

– Espanjan markkinoilla on dynamiikkaa, joka vetää nyt puoleensa. Se on yrityksille silta myös latinalaisen Amerikan markkinoille, ja tämäkin aletaan Suomessa vähitellen tiedostaa.

Siltaa latinalaisen Amerikan ja Espanjan välillä vahvistetaan osaltaan myös kulttuuriyhteistyön kautta.

– Meillä on tähän harvinaisen hyvät mahdollisuudet myös Suomen Madridin-instituutin kautta.

Suomalaisten yritysten haasteeksi espanjankielisillä markkinoilla Jortikka-Laitinen mainitsee erottumisen ja markkinoinnin.

– Markkinat ovat hyvin kilpaillut. Meidän tulisi pystyä erottumaan muista ja pystyä tuottamaan todellista lisäarvoa. Kilpailukykymme on hyvä, mutta me emme välttämättä osaa markkinoida osaamistamme. Nuorempi sukupolvi on jo vahvemmilla tässä suhteessa.

Ykköstuotteena koulutus

Suomalainen vientituote yli muiden on edelleen koulutus. Jortikka-Laitinen on syksyn aikana käynyt puhumassa aiheesta useissa yhteyksissä.

– Lähetystöön tulee paljon yhteydenottoja kouluilta ja opetusalan viranomaisilta. Meiltä kysytään varsinkin koulutusjärjestelmään liittyviä asioita, ollaan kiinnostuneita siitä, miten olemme onistuneet kehittämään järjestelmän, joka takaa kaikille tasapuoliset koulutusmahdollisuudet ja tasaiset tulokset. Espanjassa myös kiusaamisen vastainen ohjelma (KiVa-koulu) on saanut hyvän vastaanoton.

Jortikka-Laitisen mukaan myös opettajien rooli suomalaisessa koulussa, opettajankoulutus sekä koululaitoksen kyky hyödyntää uusia medioita kiinnostavat Espanjan opetusalan ammattilaisia ja päätöksentekijöitä.

– Koko mallia ei ehkä voi kopioida eikä järjestelmää siirtää sellaisenaan maasta toiseen. Mallista voi inspiroitua ja siitä voi omaksua osia, mutta keskustelu uudistuksesta on maan sisäistä keskustelua, hän pohtii.

100 vuotta diplomaattisuhteita

Kaupallis-taloudellisten suhteiden lisäksi Jortikka-Laitinen tiimeineen keskittyy maiden välisten poliittisten suhteiden virkistämiseen myös ylätasolla. Aika on hänen mukaansa tässäkin suhteessa oikea.

– Suhteiden vaaliminen on tietenkin jatkumo, mutta suhteissa on ollut tietynlainen suvantovaihe sekä Suomen että Espanjan vaalien takia sekä siksi, että Espanja oli pitkään vailla hallitusta.

– Lisäksi Katalonian tilanne on pitkään hallinnut poliittista maisemaa. Tilanne ei ole ollut kovin otollinen poliittiselle vaihdolle. Mutta nyt Katalonian kuvio alkaa selkeytyä, meillä hallituksen taival on puolivälissä ja Espanjan vaaleihin on pari vuotta aikaa.

Ensi vuoteen jatkuva Suomi 100 -juhlavuosi tarjoaa hyvät puitteet yhteistyötapahtumien ja vaihtojen järjestämiseen. Ensi vuonna juhlitaan myös maiden välisten diplomaattisuhteiden solmimisen 100-vuotispäivää.

Paluu ”kotikaupunkiin”

Aloittaessaan virkakautensa Madridissa Jortikka-Laitinen palasi kaupunkiin, jossa lähes 30 vuotta aikaisemmin työskenteli lähetystön tilapäisenä avustajana.

– Paluu on ihana, olen aina elätellyt ajatusta paluusta Madridiin virkaurani aikana. On kuin palaisi kotikaupunkiin. Madridiin on helppo rakastua – se on vanha historiallinen kaupunki, mutta se on myös taiteenystävän, jalankulkijan ja nautiskelijan kaupunki.

Kolmen vuosikymmenen varrella Madrid ja Espanja ovat hänen silmissään muuttuneet varsinkin infrastruktuurin ja julkisen liikenteen osalta.

– Nämä ovat nykyisin ihan eri tolalla kuin ennen. Toisaalta vanhan Madridin tunnelma on kyllä edelleen löydettävissä. Koko Espanjan tasolla voi sanoa, että yhteiskunta ja instituutiot on saatu toimimaan. Espanja on pystynyt hyödyntämään EU-jäsenyytensä hyvin. Tämä on nykyisin vakaa, toimiva maa, jossa on hyvä olla.

Tiina Piha

 

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Erinomainen (0)
  • Mielenkiintoinen (0)
  • Hyödyllinen (0)
  • Tylsä (0)
  • Vanha uutinen (0)