Asko Tanhuanpää: Korkit auki Eurooppaan

Tulenkantajina tunnettu kulttuuriryhmittymä lanseerasi jo 1920-luvulla ”Ikkunat auki Eurooppaan” -sloganin. Elmer Diktonius, Yrjö Jylhä, Olavi Paavolainen, Katri Vala, Uuno Kailas ja sielunkumppanit halusivat päästä eroon korpikulttuurista niin modernin kulttuurin, urbaanin elinpiirin kuin teollistumisenkin kautta.

Historia kertoo, että ennen pitkää tavoitteessa myös onnistuttiin. Helsinki oli itse asiassa varsin eurooppalainen kaupunki jo 1920-luvulla, se oli sitä varsinkin ruotsinsuomalaisissa paremmistopiireissä, mutta muualla elettiin edelleen henkisen korpikuusen alla. Kieltolaki sekä talvi- ja jatkosota kuitenkin merkitsivät Helsingissäkin taantumaa, josta taidettiin lopullisesti nousta eurooppalaiselle tasolle vasta 1970-luvulla.

Vai noustiinko vielä tuolloinkaan? 1970-luvun Suomi oli monessa mielessä ahdasmielinen, se oli suomettunut. Keskiolut sentään saatiin maitokauppoihin vuoden 1969 alusta lähtien, mutta muuten elettiin yhä kieltolain hengessä. Keppana tuli, mutta viinakortti ja raittiuslautakunnat jäivät. Näistä oman aikansa puskalaisuuksista päästiin vasta paljon myöhemmin.

Pekkapuskalaisuus eli halu kontrolloida kansan tekemisiä kohosi pintaan, kun eduskunta viime viikolla äänesti vahvemman oluen ja niin sanottujen limuviinojen tulosta markettien hyllyille. Puska, itsensä valtakunnan ylimmäksi terveystorveksi ylentänyt Kepun kansanedustaja veikkasi jopa Maalaisliiton perustaneen Santeri Alkion kääntyvän haudassaan päätöksen takia.

Parahin herra Puska. Se on aivan sama, vaikka herra Alkion maallinen tomumaja heittäisi hyrrää uurnansa uumenissa, sillä Suomen kansa kiittää. Kiitosta päättäjille tulee varmasti myös vasemmistosta, niiltä telakoiden ja konepajojen rautapersedemareilta, joiden kroonisen janon heidän ulkokullatut kellokkaansa lähes yhtenä henkilönä unohtivat. Enkä tosiaankaan tarkoita tiedonjanoa.

Aika ja gallupit näyttävät, satoiko demaripuoluetta lakkokenraalin tapaan yksisilmäisesti ja jäykkälavettisesti oppositiossa johtavan Antti Rinteen halu tehdä kiusaa hallituspuolueille vähintään 0,8 prosentin verran Kokoomuksen ja Keskustan, jopa Sinisten laariin. Miksikään muuksi kuin kiusanteoksi ei voi tulkita sitä, että ryhmäkuri puri yhtä suoraselkäistä lahtelaista eli Ville Skinnaria lukuun ottamatta.

Ville Skinnarilla on tutkinto sekä kauppa- että oikeustieteistä, mutta hänen meriittilistallaan lukee myös sana puolustaja. Tällä kertaa entinen liigatason jääkiekkoilija puolusti pienen suomalaisen ja Suomen kansan suuren enemmistön halua päästä pois kieltolakiajasta muistuttavasta taantumuksesta.

Ville Skinnarin persoonassa on pakko painottaa kansainvälistymisen silmiä avaavaa ja sivistävää vaikutusta. Skinnari poikkeaa suurimmasta osasta eduskuntaryhmänsä tovereista siinä, että hän on asunut lukuisia vuosia ulkomailla – Hollannissa, Englannissa ja Japanissa. En malta olla muistuttamatta, että Antti Rinne on samaan aikaan kartuttanut omaa elämänkokemustaan niinkin eksoottisessa paikassa kuin Mäntsälässä.

Uusi Laulu, Pahkasika ja Mato Valtonen olivat vetämässä vuonna 1980 kampanjaa, jossa vaadittiin keskiolutta R-kioskeihin. Itsellänikin lienee vielä jossain miljoonalaatikon syövereissä rintanappi, jossa kyseisen vaatimuksen mannekiinina toimii ex-presidentti Jimmy Carterin veli Billy. Kesti lopulta 14 vuotta ennen kuin keppana kioskeihin saatiin. Sillä syklillä voisi jo vuonna 2032 hakea viininkin suomalaisesta marketista.

Omat joulusamppanjani ostan tänä vuonna muuten Fuengirolan Lidlistä.

Asko Tanhuanpää

 

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Erinomainen (0)
  • Mielenkiintoinen (0)
  • Hyödyllinen (0)
  • Tylsä (0)
  • Vanha uutinen (0)